tiistai 7. heinäkuuta 2015

Agirotu Nastolassa 3.-5.7.2015

Kesän koiramäärältään suurin agilitytapahtuma Agirotu 2015 kisattiin Nastolan urheilupuistossa. Perjantaina ja lauantaina oli tarjolla virallisten kisojen lisäksi lauantain avoimet SM-kisat, mutta niistä ei jäänyt seuralaistemme osalta erityistä mainittavaa. Tulokset löytyvät kisajärjestäjän sivuilta.

Kisaviikonlopun sää oli osittain jopa liian helteinen, mutta suojaa tarjosi seurakaverin teltta, jos omaa ei ollut. (kuva Sanna Piironen)
Virallisista kisoista saatiin I-HAH:laisille nollia ja palkintopallille pääsivät lauantain  D-kisan kolmanneksi tulleet Mari Mäkelä & mittel Venla, kuvassa vasemmalla, Vola oikealla.  (kuva Mari Mäkelä).

Alla Sanna Piirosen mainioita valokuvia lauantailta ja nalminlad-kuvasivustolta löytyy lisää





Sunnuntain kisoissa saatiin menestystä.
Avo SM seniorit kisan tuomarina oli saksalainen Alexander Beitl.  Mari Nummi & koohon Mizy saivat 0-tuloksellaan hopeaa.   Mari kertoo blogissaan: "Tuomari oli ehkä ymmärtänyt kisojen luonteen hieman väärin. Agirotuhan on epävirallinen kisa, seniorikisan ohjaajat yli 50-v, mutta koira voi olla vaikka 1-lk koira. Rata oli vaikea 3-lk tasoa. Kuitenkin rataantutustuessa totesin, että rata oli sittenkin tehtävissä". 























Open class kisassa oli medien tuomarina Lotta Vuorela. Radan pohjapiirros oli julkaistu etukäteen ja kisapaikalla siihen sai tutustua vain yhden minuutin ajan. Ihanneajat olivat eri tasoluokissa kisaaville erilaiset: 76 sek. (1-lk) / 65 sek. (2-lk) / 57 sek. (3-lk)
Kisan kolmanneksi tulivat Mariel Alin & Noora Yli-Harjan omistama 2-luokassa kisaava shelam Lenni

Paras joukkueasu kilpailun voittivat
Westie sirkusta & SisuWa, jossa seuraamme edustivat  Emmi Heikkinen & westie Tarmo, värikäs rusetti kaulassa (kuva rva Rosenlund)


ALO minit joukkueiden tuomarina oli Juha Halonen. I-HAH:n jäseniä oli hyvin menestyneissä joukkueissa. 

1. Flying Shelties:
 Mari Mäkelä & shelam Vola (kuvassa oikealla)


4. Westie sirkusta & SisuWa:
 Emmi Heikkinen & westie Tarmo


ALO medit joukkueiden tuomarina oli Iida Vakkuri

1. Rainbow (joukkueen kaikki jäsenet ovat I-HAH:laisia) 
Mariel Alin & shelam Lenni
Saara Heimonen & shelam Sora
Tuulikki Laalo & Naava
Nuppu Kujala & Sahrami
Kuvassa keskellä Rainbow-joukkueen koirat ja reunoilla kilpailevien joukkueen Timi ja Manu

6. Pomppivat pastorit
Pipsa Huuhka & parson Voltti

KILPAILEVAT minit joukkueiden tuomarina oli  Roberto Groot
I-HAH:n jäseniä oli kahdessa joukkueessa, jotka sijoittuivat 10 parhaan joukkoon

3. Team Villagit:
Johanna Kauppinen & kesvil Narri
Alli Arppe & kesvil Kasi
Johanna Kauppinen & kesvil Nukka
(Alli vasemmalla, Johanna oikealla)

7. Sporttiset sheltit
Suvi Kaipainen & sheltti Taika
Suvi Kaipainen & sheltti Prinssi

KILPAILEVAT medit joukkueiden tuomari  oli Jari Kangas 
sielläkin oli I-HAH:n jäseniä kahdessa 10 parhaan joukkoon sijoittuneessa joukkueessa

7. Herrat ruskeat ja musta
Mariel Alin & shelam Lenni
Tuulikki Laalo & shelam Timi
Mariel Alin & shelam Manu

10. Varjovaliot
Sini Holm & Luna

KILPAILEVAT maksit joukkueet tuomaroi Taneli Ikäheimo
I-HAH:n jäseniä oli yhdessä joukkueessa, joka oli 10 parhaan joukossa

5. IsoWillat
Nita Sylander & isovil Teuvo
Alli Arppe & isovil Cara

Joukkueiden pukukilpailuissa oli tänä vuonna panostettu laatun, määrä ei ollut niin suuri kuin joskus aikaisemmin. Ronaldon Mimmit joukkueessa I-HAH:ia edustivat Päivikki Turula & parson Nila. (kuvat Mari Nummi)




















Itä-Helsingin agilityharrastajia oli kisaamassa monissa muissakin joukkueissa. Kerrynterrierien Siniparrat joukkueessa olivat  Jonna Pietilä & Luna (vasemmalla) sekä Reetta Lauttamus & Derri (oikealla). (kuva Tarja Väisänen)
Vehnäterrierien Weetapiskit joukkueessa oli Saana Talonen (vasemmalla) Tahvon ja Lyytin kanssa. (kuva Tarja Väisänen)
Kromfohrländereiden Kromlins Sutarit ja kaverit joukkueessa oli Eila Kuronen & Nopsa (vasemmalla). 
EK

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti